maanantai 12. joulukuuta 2022

Bed & Breakfast - missä mennään


Joulua odotellessa ...

Valkoinen maa, sininen hetki - rauhoittaa mieltä. Sille annetaan hetki aikaa. 
Huokaisen - kaunista ja rauhallista. 
Lumi antaa maalle levon. 

Puuhaa on riittänyt. Joulu on toinen sesonki. Sen myötä majatoitustilan vaiheet on antaneet odottaa, vaikka pienin askelin mennään eteenpäin. 

Alkuvuosi tulee olemaan erilainen. Olemme kuten monet muutkin alan  yritykset säästösyistä kiinni tammikuusta alkaen ainakin maaliskuulle. 

Aikaa on käydä kunnolla remonttiin käsiksi. Tarkoitus kesäkauteen saada valmiiksi asiakkaillemme mukavat majoitustilat. 

Maalitelan varressa on ennenkin ajatus liikkunut paremmin kuin kiireessä juostessa. Tulemme hiomaan palvetarjontaa. Pääpaino toiminnassa tulee olemaan tilauksissa. Muutakin on luvassa. 

Lepolan Talon toiminta jatkuu ja muuttaa muotoaan. Haluamme korostaa hämäläistä elämää, paikallisuutta, ja rauhaa, iloa ja rakkautta. Toivomme asiakkaiden löytävän Talomme nimensä mukaisesti Lepolaksi. 

Toivon, että kiinnostut seuraamaan. Täällä me olemme, ja teemme sinulle mahdollisuuden viettää aikaa rentoutuen rauhallisessa ympäristössä. 

Hyvää Joulun odotusta ❤️

torstai 13. lokakuuta 2022

Lepolan Talon Bed and Breakfast

Syksy on tullut ja remontointi aluillaan

Ollaan jo opittu, että aina ei mene niin kuin unelmissa. Nyt oltiin jumissa. 
Odotettiin saavuttamatonta tukea, mikä kariutui aikapulaan ja byrokratian rattaisiin. Remontin aloitus siirtyi. 

Mutta nyt se on aloitettu. Ensisijaisesti tarve on vaihtaa väliovet, että asiakkaat saavat oman rauhan 😃 
Remontin odotetaan valmistuvan keväällä. Se jää osittain pikkujoulu- ja joulu sesongin jalkoihin. Mutta valmistuu kuitenkin. 

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Lepolan Talon Bed and Breakfast



Lepolan Talo laajentaa toimintaansa majoituspalveluilla; Bed and Breakfast, Aamiaismajoitus. Toiminta alkaa 2023 vuoden alusta.

Syksyn aikana remontoimme lisäsiiven siistiksi. Meillä on tarkoitus tarjota asialliset tilat, ei mitään luksusta. Tulevaisuudessa mahdollista majoittaa n 30 henkilöä. 

Tilat antavat asiakkaillemme mahdollisuuden yöpyä. Yön-yli-kokouspalvelut, erilaiset ryhmät ja lomalaiset ovat tervetulleita. 
Pihaan kunnostetaan myös muutama asuntoauto paikka matkaparkiksi. 

Lepolan Talon ravintola tulee tarjoamaan palveluja tuolloin laajemmin aamiaisesta illalliseen ensisijaisesti tilauksesta, mutta sesonkiaikana enemmän. 

Tulemme päivittämään palvelutarjontaa syksyn aikana uuteen muotoon. Suunnittelemista siis riittää. 

Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi nimensä mukaisesti Lepolan Talolle.