maanantai 13. huhtikuuta 2015

Lepolan Talon pihapiiriä 1970 -luvulla



Hausjärven historianharrastajaksi itseään kutsuva lähetti minulle ilmakuvan Lepolan Talosta. Kuvan ottamisen arvointi on vaikeaa, mutta jonkin postileiman mukaan vuonna 1973 on lähetetty tätä kuvaa postikorttina. Pihapiiri on hieman muuttunut tähän päivään. Joitakin rakennuksia ei enää ole. Niitä on purettu takapihalta. Upeat vuoden 1945 pihasuunnitelmassa olleet polut tai tiet pääoven edustalla tullaan kaivamaan esille pihanentisöinnissä. Kaikkia puita ja pensaita ei olettavasti näin paljoa tulla istuttamaan uudestaan.
Upea paikka ja pihapiiri talolla on. Sitä kyllä kelpaa esitellä ja tulla katsomaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti